*

ErkkiSeppänen The more you discover, the harder you are to find.

Tuhoavat tunteet - keskustelukulttuurin tilapäivitys

  • Tuhoavat tunteet - keskustelukulttuurin tilapäivitys
  • Tuhoavat tunteet - keskustelukulttuurin tilapäivitys

”Pulun kanssa shakkia,” sanoi Tomi Ketola Niklas Herlinin blogin kommenteissa. Sellaista on kuulemma keskustelu äärilaitojen kanssa. En kuitenkaan jätä heitä vielä ”kärvistelemään omaan myrkkyynsä”, koska minun mielestäni keskusteluyhteyden katkaiseminen ja dialogin lopettaminen ovat osasyinä tilanteen pahenemiseen ja näiden äärilaitojen vellonan kärjistymiseen tänä syksynä. Ja itse asiassa jo nyt näihin tunnekuohun aaltoihin ja myrskyihin joutuvat nähdäkseni myös ihan keskellä kiikaroivat, tilannetta järkevästi tarkkailevat henkilöt, jotka vain sattuvat olemaan eri mieltä tai kysymään vääriä kysymyksiä äärilaitojen edustajilta. Ennakkoluulot jylläävät yhä ja määrittävät liikaa mistä voi puhua. Siksi tämä kirjoitus on aivan liian pitkä blogiksi.

Haluaisin myös päästää tästä aiheestä irti, sillä muitakin tärkeitä asioita olisi Euroopan ja Suomen kehityksessä. Iso osa ihmisistä kykenee käymään maahanmuutosta järkevää ja asiallista keskustelua, joten annetaan heille tilaa. Ehkäpä nyt, kun Angela Merkel vielä kerran eilen muistutti multikulturalismin aiheuttamista ongelmista, aika alkaisi olla kypsä avoimeen ja kriittiseen pohdintaan myös Suomessa. 

Kirjoitin edellisen blogini aiheesta 2. syyskuuta, 2015. Tämä oli oikeastaan ensimmäinen ääneenajatteluni koskien koko maahanmuuttokritiikkiä, koska aihe ei ole minua aiemmin kiinnostanut. Syksyn kiivas tahti ja sen mukanaan tuomat ongelmat saivat minut kuitenkin kiinnittämään keskusteluihin enemmän huomiota ja havaintojeni perusteella kirjoitin tuon blogin, jossa pyrin diagnosoimaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, lehtikirjoituksissa ja kommenttipalstoilla esiintyviä ongelmia.

Ponttini oli, että Suomessa (ja muualla) on kaksi pientä, ideologista vähemmistöä: rasistit ja suvaitsevistit, joiden ääriajattelu muistuttaa toisiaan läheisesti, tuhoaa keskustelukulttuuria ja lopulta yhteiskuntarauhaa, kuten olemme syksyn edetessä saaneet huomata.

Blogin saama vastaanotto oli vähintäänkin mielenkiintoinen: se herätti keskustelua sitä seuranneissa kommenteissa, palaute oli pääosin positiivista varsinkin blogia seuranneissa yhteydenotoissa, jotka tulivat Facebookin tai sähköpostien kautta. Yllättävän moni journalismin, kulttuurin tai politiikan alalla työskentelevä henkilö jakoi kokemukseni. Osa kuitenkin hämmentyi. - Puolusteletko rasisteja? kysyttiin. - Mikä se sun pointti oikein on? tiedustelivat toiset. Osa oli edelleen siinä vakaassa käsityksessä, ettei ole olemassa mitään toista ääripäätä.

Kuka on ideologi ja ketä se kiinnostaa?

Kyse on tietysti melko pienestä osasta populaatiota, sekä rasistien että suvaitsevistien kohdalla, mutta siinä missä rasismi on usein helppo tunnistaa kielenkäytön ja perustelujen puutteen johdosta on suvaitsevismi ikään kuin piilossa, koska se on yleisesti hyväksytty ideologia. Mutta samankaltainen tunnepohjainen ideologia se on joka tapauksessa. Miten rasistin ja suvaitsevistin sitten voisi helposti tunnistaa? Mistä tietää olevansa maltillisten joukossa? Kärjistettynä se selviää vastaamalla näihin kysymyksiin:

1) "Ovatko jonkun muun etnisen taustan omaavat ihmiset kokonaisuudessaan lähtökohtaisesti huonompiarvoisia, kuin vaikkapa kantasuomalaiset?"

Jos vastaat "ei" ja keksit ainakin yhden perustelun, et kuulu rasisteihin.

2) "Onko tämänsyksyinen turvapaikanhakijoiden määrä, tulotahti ja vaikutus yhteiskuntaamme täysin ongelmatonta ja ovatko kaikki näitä teemoja kritisoivat rasisteja?"

Jos vastaat "ei" ja keksit ainakin yhden perustelun, et kuulu suvaitsevisteihin. 

Tämä saattaa kuulostaa jopa hullulta, jos ei ole itse käynyt tai seurannut keskusteluja aiheesta - varsinkin jos ei ole koskaan tuonut esiin niitä ongelmia tai esittänyt kriittissävyisiä kysymyksiä perusteluineen. Omat kokemukseni ja niiden useiden blogini lukeneiden antama palaute on kuitenkin selvä: samalla tavalla kuin rasistit, suvaitsevistit käyttäytyvät keskusteluissa aggressiivisesti, tunnepohjaisesti, sen sijaan että lähestyisivät kumppania avoimessa ja rakentavassa dialogin hengessä, pyrkien järkiperusteisiin argumentteihin.

Ja se on kuitenkin ainoa tie eteenpäin, ellei nyt sitten halua väkivaltaa kannattaa. Siksi tähän kannattaa kiinnittää huomiota - ei sen takia, että tässä vain haettaisiin lisää leimoja. Kyse on itsetutkiskelun ja itsekritiikin harrastamisesta sekä ylipäätään ideologioiden - minkä tahansa ideologian - vastustamisesta.

Kuten jo aiemmin mainitsin, tämä ilmiö on tuttu myös muualta maailmassa ja vastapuolen leimaaminen on kätevä keino pysyä omassa kuplassaan. Ja aihe puhuttaa avoimuutta ja liberaaleja arvoja kannattavia intellektuelleja muuallakin. Tässä kiinnostuneille pieni linkkikokoelma:

Maajid Nawaz on käyttänyt ilmiöstä nimeä ”taantuva vasemmisto” (engl. regressive left), joka on piinannut mm. Islamin ongelmia koskevaa keskustelua anglosaksisissa maissa jo vuosia.

Filosofi Peter Boghossian keskustelua aiheesta, tosin hieman radikaalifeminismin kontekstissa. Boghossian tuo paljon paremmin esiin samoja pointteja, kuin mitä itse olen koettanut nostaa keskusteluun.

Kolmannessa linkissä kokemuksistaan puhuu somalitaustainen kriitikko Ayaan Hirsi Ali

Kotimaisia kirjoittajia löytää helposti myös Uuden Suomen blogien joukosta.

Rasismista ja yleistämisestä

Kaikki kritiikkini pätee tietysti myös rasisteihin (tai oikeastaan mihin tahansa ideologiaan), tehdään sekin selväksi. Omat poliittiset "juureni" ovat kuitenkin selkeästi enemmän vasemmalla - kannatan julkista terveydenhuoltoa, hyvinvointivaltiota, riittävää sosiaaliturvaa, tulonsiirtoja, kansalaisten etujen asettamista pääoman edelle. Akateemisesta taustastani johtuen olen myös avoimuuden, kyseenalaistamisen ja järkiperustaisen dialogin kannattaja. Senkin takia minua on ihmetyttänyt se dogmaattisuus, mihin olen ikään kuin "omalla" puolellani törmännyt. Ja tuon tätä toista ääripäätä esiin myös sen takia, että mielestäni suvaitsevismi ja rasismi ruokkivat toisiaan.

Rasismin tuomitseminen on myös helppoa - sen määritelmä on kuitenkin selkeä ja yksinkertainen. Siitä tulee myös pitää kiinni, vaikka tietyt tahot pyrkivät vesittämään koko käsitteen ja leimaamaan sillä eri mieltä olijat vuonna 2015 Suomessa, aikana jolloin maamme kohtaa vakavia taloudellisia ja kulttuurillisia haasteita.

Rasismi on rotuun tai etnisyyteen perustuvaa syrjintää tai väkivaltaa. Ja tähän syyllistyvät nykyään ani harvat. Toki jotkut koettavat laajentaa käsitettä koskemaan myös kulttuureja tai uskontoja ja puhuvat "kulttuurirasismista", mutta tämä on kestämätöntä. Kulttuureilla ja uskonnoilla ei ole ihmisarvoa ja ainoastaan täysin dogmaattinen kulttuurirelativisti, jota ei kiinnosta ihmisyksilöiden hyvinvointi, ei kykene arvottamaan erilaisia kulttuureita esimerkiksi juuri hyvinvoinnin, tasa-arvon tai sananvapauden mittareilla. Olisi sinisilmäistä sivuuttaa myös siirtolaisten keskuudessa esiintyvä rasismi, misogynia tai homofobia. Useimpien lähtömaissa tämä on paljon suurempi ongelma, kuin suomalaisten asenteet, joita vastaan on koulutuksen ja länsimaisen sivistyksen keinoin taisteltu jo vuosikymmeniä. 

Kuten pitkän linjan rasismitutkija, dosentti Jouko Jokisalo sanoo: ”Maahanmuutosta ja sen eri puolista pitää ja tulee voida keskustella. Usein tietyn taustan omaavista henkilöistä käytetään liian yleistävää kieltä ja koko väestöryhmä niputetaan samaan nippuun, kuten esimerkiksi islaminuskoiset tai romaanit. Tällöin ollaan mielestäni tekemisissä rasismin kanssa. Rasismi on aina yleistävää.” Olen hänen kanssaan samoilla linjoilla, siksi tuleekin aina (joskus turhautumiseen asti) muistuttaa, että puhuttaessa jostain ilmiöstä ei tarkoiteta koko ihmisryhmää, vaan puhutaan prosenteista. Jokisalo kuitenkin jatkaa: ”[Perussuomalaisista] löytyy henkilöitä ja sellaisia näkemyksiä, jotka ovat rasistisia. Se, että koko puolue leimataan rasistiseksi, niin se ei kuitenkaan ole koko totuus ja on juuri sitä yleistämistä, mistä pitäisi päästä eroon.” 

Tätä samanlaista yleistämistä on voitu nähdä tänä syksynä mm. erilaisia maahanmuuttopolitiikkaa koskevia mielenilmauksia kommentoivissa kirjoituksissa. Väkivallaltakaan ei olla säästytty ja tähän ovat syyllistyneet myös "antirasistit". Tähän mennessä pahiten tilanne riistäytyi käsistä itsenäisyyspäivänä, jolloin kokonainen n. 400-500 tavallisen Suomen kansalaisen kulkue - jossa oli perheitä, vanhuksia sekä maahanmuuttajia - leimattiin "äärioikeistolaisiksi", "rasisteiksi" tai "natseiksi" ja heidän rauhanomainen soihtukulkueensa yritettiin estää käyttämällä väkivaltaa. Tuolloin lopputuloksena pidätettiin 130 vastamielenosoittajaa.

Vaikka poliisin käyttämistä otteista haluaisi väitellä, lienee selvää ettei tämmöinen mustavalkoisuus ja väkivallan käyttö ole osa sivistynyttä yhteiskuntaa kenenkään suorittamana - ideologiasta riippumatta.

Suomalaisen rasismin näkeminen kaiken kritiikin takana on tilastojen ja tutkimusten valossa perusteetonta. Se ei ole myöskään oma kokemukseni Suomesta ja suomalaisista, kun matkustan ympäri maata eri kaupungeissa ja kylissä konserteissa, joita on n. 60-70 vuodessa. Rasismia toki esiintyy, sitä ei kukaan voi kieltää, mutta suurin osa ihmisistä ei hyväksy rasismia, eikä väkivaltaa. Huolissaan ja kriittisiä monet ovat kyllä ja mielestäni perustelluista syistä, kuten alempana luettelen. Mikäli näitä perusteltuja huolenaiheita, epäkohtia ja legitiimejä kysymyksiä ei sallita diskurssissa, on mielestäni vaarassa entistä syvempi jako kansalaisten välillä ja selkeä radikalisaation riski. Tästä kirjoitti myös Ulla Appelsin.

Yleistämisestä ja leimaamisesta on seurannut myös rasismi- ja natsikorttien inflaatio. Tästä ovat rohkeat ja minua älykkäämmät kansalaisemme kirjoittaneet jo kuukausia sitten. Tämä on pakko lopettaa ja siirtyä keskustelemaan rehellisesti niistä ongelmista, mitä ympärillämme ja naapurimaissamme havaitsemme.

Toivon pilkahduksia ja vähemmän pilkkaa

Onneksi tähän vinoumaan aletaan pikku hiljaa heräämään. Uutisointi on syksyn aikana muuttunut selvästi avoimemmaksi, kuten myös poliisin tiedottaminen, jota ensin pyrittiin hämmentävästi suitsimaan. Tämä tehtiin ilmeisesti sillä verukkeella, ettei lietsottaisi vastakkainasetteluja. Mutta tuloksena tällaisesta on nähdäkseni vain huhujen ja epäluottamuksen kasvu erilaisten vaihtoehtomedioiden ja sosiaalisessa mediassa leviävän tiedon kautta, joten onneksi siitä on luovuttu. Suureksi ilokseni myös Journalisti-lehti kirjoitti astetta rehellisemmän arvion, koskien Ruotsin tilannetta, jossa ollaan tietysti vielä pidemmällä kehityksessä sekä keskustelukulttuurissa, että maahanmuuton epätoivotuissa vaikutuksissa. Minkä takia me Suomessa toistaisimme niitä samoja erehdyksiä, kun voisimme nopeutetulla aikataululla - nyt - pyrkiä kohti avoimempaa ja kypsempää keskustelukulttuuria? 

En tiedä tarkkaan mistä suvaitsevismi johtuu. Usein sanotaan, että rasismi johtuu tiedon puutteesta, mutta epäilen että tässä olisi kyse siitä. Useimmat, joita tämä ongelma koskettaa, ovat hyvinkin korkeasti koulutettuja ihmisiä, joilla on kykyä, aikaa ja resursseja ottaa asioista selvää. Onko kyse kykenemättömyydestä käydä avointa ja rehellistä dialogia tai väittelyä? Sekin tuntuu oudolta selitykseltä, mikäli tausta on akateeminen. Kolmanneksi vaihtoehdoksi tulee kenties jonkinlainen leimautumisen pelko tai haluttomuus keskustella vaikeista ja epämiellyttävistäkin asioista suoraan. Tämä voi olla hyvinkin todennäköistä, sillä maahanmuuttopolitiikan kritisoiminen on vahvasti leimautunut tietyn puolueen imagoon, jota moni akateeminen ihminen kavahtaa.

Joka tapauksessa on jokaisen aika mennä itseensä, lopettaa leimakirveen heiluttelu ja nöyrtyä keskustelemaan. Vain sillä tavoin jyvät erottuvat akanoista.

Rasismin ja maahanmuuttopolitiikan kritisoimisen välille ei tule vetää yhtäläisyysmerkkiä. Eikä myöskään heitellä äärioikeisto- tai natsisyytöksiä jokaiselle, joka sattuu olemaan eri mieltä nykyisestä politiikasta, heitä löytyy nimittäin runsaasti myös maahanmuuttajataustaisista. Esimerkiksi Makwan Amirkhani, Cyrus Jebraeil, Ashraf Benyamin, Farzad Moghaddam ja monia muita. Jospa kuuntelisimme edes heitä?

Mitä tulee esim. maahanmuuttopolitiikkaa kritisoiviin mielenosoittajiin, niin suosittelen korostetun asiallista esiintymistä, koska tilanne on niin tulehtunut, että lähes kaikki mikä voidaan tulkita rasismiksi tai natsismiksi takuuvarmasti niin myös tulkitaan (vaikka kyseessä olisi sitten muusikon performanssi ja konteksti väännettäisiin rautalangasta). Toivon että tekään ette heitä lisää löylyä kiukaalle, vaan painotatte perusteltuja argumentteja. Niitä nimittäin on enemmän kuin omiksi tarpeiksi. 

Epäkohtia ja kysymyksiä

Listaan seuraavaksi lyhyesti tähän mennessä havaittuja selkeitä epäkohtia, jotka liittyvät tämän syksyn tilanteeseen. Korostan ja alleviivaan, että pyrkimykseni ei ole leimata kaikkia maahanmuuttajia, vaan näihin epäkohtiin puuttumalla suojella myös todellisessa hädässä olevia tulijoita sekä kaikkia maahanmuuttotaustaisia Suomessa. Oletan ainakin Uuden Suomen lukijoiden kykenevän ymmärtämään tämän.

Nämä ovat yksinkertaisesti niitä teemoja, joista täytyy voida keskustella samalla viivalla, kun joku esittää vakavasti ajatuksen ”monikultturismi on rikkaus” tai ”kaikkia täytyy auttaa, koska se on oikein”.

Siihen täytyy olla täysin mahdollista ja normaalia sanoa: ”Mutta…”

Ja täytyy voida vaatia myös kommenttia ainakin seuraaviin:

1. Ilmapiiri on ollut vahvasti tunnekuohujen ja mielikuvien varassa ratsastamista. Kuva hukkuneesta Syyrialaisesta pojasta levisi verkossa kulovalkean tavoin ja sai mielipiteet nopeasti kääntymään myönteisiksi ja unohtamaan tulijoiden määrästä koituvat käytännön ongelmat. Tämä siitäkin huolimatta, että poikaparan kuvalla ratsastaminen oli eettisesti kyseenalaista tunteiden manipulointia. Eikä syyrialaisia tullut, vaikka heistä media puhui. Syyrialaisia oli tullut marraskuun loppuun mennessä 2,45%, suurimmat tulijamäärät olivat aivan muita. Yhteiskunnallisia päätöksiä ja keskusteluja ei kuitenkaan voida käydä pelkästään tunnepohjalta tai yksilötason eettisistä lähtökohdista.

2. On selvää, että tulijoiden motiivien kyseenalaistaminen ei todellakaan ollut ”rasismia”, kuten Orpo vielä elokuussa sanoi, vaan epäkohdat ovat täyttä totta. Kaikki tulijat eivät todellakaan olleet hädänalaisia ja marraskuussa niin väittäminen kävi jo mahdottomaksi, jolloin Orpokin muutti kantaansa. Kriittisiä kysymyksiä esittäneitä ihmisiä leimattiin siis täysin turhaan.

3. Myös selkeitä huijauksia ja turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttöä on tullut esille. Tällaiset tapaukset ovat, paitsi epämiellyttävää auttamisenhalun hyväksikäyttöä, myös väärin niille todella hädänalaisille tulijoille, jotka Eurooppaan ovat saapuneet.

4. Niin kutsuttu "elintasopakolaisuus" tulee esille myös massiivisissa turvapaikkahakemusten peruutuksissa. Turvapaikanhakujärjestelmää ei ole suunniteltu näin suuria määriä varten, saati mahdollistamaan maassa oleskelua verovaroin tuettuna väärin perustein. Näistä epäkohdista ovat puhuneet myös muut turvapaikanhakijat. Vaikka tämä ei tietenkään koske kaikkia tulijoita, puhutaan kymmenistä prosenteista ja tuhansista ihmisistä, kuten linkeistä käy ilmi. 

5. Osa turvapaikanhakijoista on aiheuttanut levottomuuksia, kuten monet kriittiset äänet yrittivät huomauttaa. Erilaisia rähinöitä, tappeluita, jopa rikoksia tapahtuu kuukausittain satoja vastaanottokeskuksissa, eikä tämä voi olla vaikuttamatta poliisien ja kansalaisten arkeen. Itse asiassa poliisi on jo selkeästi ilmaissut huolensa resursseista.

6. Seuraavaksi mainitsen sen epäkohdan, että on yksinkertaisesti mahdotonta välttyä vastakkainasettelulta tulijoiden ja kantaväestön välillä, kun hallitus samalla ajaa läpi leikkauspolitiikkaansa ja maassa on laskutavasta riippuen n. 200 000-300 000 työtöntä. Leikkauksia perusteltiin velkaantumisen katkaisemisella, mutta samalla otettiin lisää velkaa maahanmuuton kustannuksiin. Ei tarvitse olla psykologi ymmärtääkseen minkälainen vaikutus tällä on jo-ahtaalle-ajetun kansalaisen psyykeeseen.

7. Samaan aikaan osa ihmisistä tienaa tällä, nimittäin pakolaisbisnes on myös rantautunut Suomeen ja kytkeytyy myös suoraan maahanmuuttovastaisuuden kasvuun. Syy on yksin poliitikoiden, mutta verorahojen käyttäminen tiettyjen tahojen bisneksien kasvattamiseen on sen verran törkeätä toimintaa, että väärin kohdistetuilta ja laittomilta ylilyönneiltä tuskin tullaan välttymään. On käynyt ilmi myös, että  poliittisilla päättäjillämme on kytköksiä pakolaisbisnekseen. Eli osa tienaa veronmaksajien rahoilla, johon mahdollisuus on tehty poliittisilla päätöksillä. Kenen mielestä tämä on oikein? Ja kenen mielestä tämä ei aiheuta vastareaktioita?

8. Lopuksi, kuten oli ennustettavissa, myös kantaväestö on syyllistynyt hyökkäyksiin maahantulijoita vastaan sekä myös tulipaloja on syttynyt tai sytytetty tahallisesti. Vaikka ottaisimmekin huomioon mahdolliset rasistiset motiivit, voidaan kysyä olisiko näitä rikoksia tapahtunut mikäli tulijamäärä ei olisi yhtäkkiä kymmenkertaistunut ja kaikkia tässä listattuja epäkohtia olisi selvitetty? Sillä on myös sinisilmäistä olettaa, että kaikki ihmiset pyrkivät dialogiin ja rakentaviin keskusteluihin näistä ongelmista. Tilastollisesti katsottuna jollakin osalla vain menee kuppi nurin ja he tekevät jotain kammottavaa. Sitä ei voi jättää huomiotta, jos tämän yhteiskunnan kehitys yhtään huolettaa. Tällä en tarkoita, että näitä tekoja tulee hyväksyä, mutta ne ovat realiteetti, joka on otettava huomioon.

Olisin voinut avata listassani vielä terrorismin uhkaa (mitä sitäkin pidettiin aluksi "satuna"), mutta en halua. Minua kiinnostavat enemmän nämä ihan perusongelmat. Millä tavoin kotoutuminen maahamme onnistuu näistä lähtökohdista? Sillä jo vuonna 2010 puhuttiin kotoutumisen ongelmista, nyt tilanne on vähintään sen kymmenen kertaa haastavampi. Mikäli haluamme vähentää rasismia, turvata yhteiskuntarauhaa, parantaa keskustelukulttuuria maahanmuuttopolitiikasta ja pyrkiä oikeasti auttamaan myös todellista hätää ja vainoa pakenevia ihmisiä, on meidän rohkeasti ja rehellisesti kohdattava ja korjattava nämä epäkohdat. Ja myöntää virheemme.

Mitä nyt?

Usein kuulee sanottavan, että kaikki tulijat on vain otettava vastaan, ettei Suomi voi käännyttää ketään rajalta, joka anoo turvapaikkaa. Tietenkin voi. Monet maat ovat sulkeneet rajojaan Euroopassa kriisin seurauksena taikka kieltäytyneet vastaanottamasta turvapaikanhakijoita, jotka tulevat turvallisesta maasta. Kyse on poliittisista päätöksistä ja sopimuksista - ei kiveen hakatuista pyhistä kirjoituksista. Systeemi, eli Schengen ja Dublin-pykälät, ovat nyt täysin väärinkäytösten rikkomat ja edesauttavat laittoman ihmissalakuljetuksen rehottamisen

Myös nk. "demografinen argumentti", että Suomi tarvitsee maahanmuuttajia ikääntyvän väestön takia vaikuttaa ontolta. Ensinnäkin suuret ikäluokat ovat alkaneet eläköityä jo 5-10 vuotta sitten, mutta työttömiä ja työtä haluavia Suomessa on useampi sata tuhatta ja luku taitaa olla pikemminkin kasvamaan päin? Jos joku kertoo tiiviissä muodossa miksi tämä argumentti on edelleen pätevä, niin kuuntelen mielelläni. 

Meidän täytyy miettiä ja puhua avoimesti, kuten Douglas Murray kirjoittaa, kuinka monta miljoonaa ihmistä Eurooppa voi vastaanottaa? Tämä ei ole enää tämän syksyn teoreettista pohdiskelua, vaan käytännön kysymys, jolla on selkeitä seurauksia. Millä me voimme heidät työllistää, eli mitä he tulevat käytännössä tekemään? Tämä on elintärkeä asia. Integraatio ei ole tähän mennessä toiminut Euroopassa kovinkaan hyvin - millä tavoin varmistetaan, ettei Suomi tee samoja virheitä? Tasa-arvo, sananvapaus ja demokratia ovat länsimaisia, tinkimättömiä arvoja ja niistä on pidettävä kiinni.

Lopuksi Murray kysyy: onko eurooppalaisten (tai suomalaisten) tehtävä antaa kaikille halukkaille Eurooppaan tulijoille parempi elintaso? En ole läheskään vakuuttunut siitä, että se on meidän vastuullamme. Saati että se olisi realistista. Australian politiikka ei ole kenties se kaikista humanitäärisin, mutta ehkä sekin on parempi kuin nykyinen hallitsematon kaaos? Vaikka sitäkin on kritisoitu, sillä todennäköisesti ainakin vähennetään salakuljetusta ja hukkumisia. Selvää on, että näin tilanne ei voi jatkua ilman vakavia seurauksia Euroopassa. Esimerkiksi Saksasta saa lukea lähes viikoittain levottomuuksista niin kantaväestön kuin siirtolaistenkin kesken - tässä tuorein.

Minun (ja yllättäen monen muunkin) mielestä Suomen valtion tulisi keskittyä lähtökohtaisesti Suomen kansalaisten etujen ajamiseen, sen jälkeen rauhanomaisen ulkopolitiikan ajamiseen (jotta kriisin syntyihin puututtaisiin) ja mahdollisuuksiensa mukaan esimerkiksi kaikkein hädänalaisimpien auttamiseen lähialueilla YK:n pakolaisleireillä tai sitä kautta poimittujen kiintiöpakolaisten ottamiseen. Siinäkin olisi jo tekemistä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Jukka Mäkinen

Erinomainen kirjoitus, suosittelesin jos pystyisin.

Käyttäjän TimoKalliokoski kuva
Timo Kalliokoski

Kiitos, ei ollut kumbaijaakuoroa, eikä hommafoorumia.

Toimituksen poiminnat